tiistai 19. syyskuuta 2017

Madeira, osa 2


25 Fontes



Kolmantena kokonaisena lomapäivänä vaelsimme 25 Fontesin ja Riscon levadat. Tosin Riscon lenkki oli 25 Fontesin varrella ja pituudeltaan vain kaksi kilometriä. Tällä levadalla oli melko viileääkin, tuulitakkia tarvittiin. Kotimatkalla poikkesimme vuorenhuippujen tasolla olevalla tasangolla, jossa ei ollut tietoakaan, että olemme yli kilometrin korkeudessa... Matkalla haistoimme savua ja illalla uutisissa olikin alueella olleesta maastopalosta. Onneksi emme joutuneet sen tielle.



Neljäntenä päivänä pääsimme hieman erilaisempiin maisemiin. Suuntasimme Pandan kohti Ponta de Sao Lourencoa, joka on saaren itäisin (ja kuivin) kolkka. Reitti oli yhteensä kahdeksan kilometriä pitkä ja kovin tuulinen. Välillä sai ottaa vuoren seinämästä kiinni, muuten olisi tuulen voimasta voinut kaatua. Mutta maisemat olivat reissun parhaat!






Viidentenä päivänä päätimme ottaa vähän rennommin. Aluksi kävelimme Ribeiro Friosta lähtevän Los Balcoesin levadan. Todella helppokulkuinen kolmen kilometrin lenkki.



Alkuverryttelyn jälkeen lähdimme Pico Arieiron huipulle, jonne onneksi pääsi autolla. Vaikka ilma oli pilvinen, ei niistä juuri ollut haittaa 1800 metrin korkeudessa.





Halusimme kuitenkin käydä saaren korkeimmalla huipulla Pico Ruivolla, joka on 1860 metrin korkeudessa. Autolla pääsi noin 1500 metriin ja loput piti kävellä. Tämä vain 5,6 kilometrin lenkki oli raskain, mitä lomamme aikana teimme.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti