torstai 26. lokakuuta 2017

H&M Home - Joulu 2017




Talvi on vihdoinkin saapunut myös tänne eteläiseen Suomeen - ainakin hetkeksi. Ihana valoisuus ja luminen maisema antoivatkin inspiraatiota katsahtaa H&M Homen tämän vuoden joulumallistoon. H&M Homen joulun tyylejä on tänä vuonna kolme: klassisen punainen, luonnollinen vihreä ja kimaltava valkoinen & kulta. Mallistoon kuuluu tänäkin vuonna tekstiilien ja koristeiden lisäksi piensisustustavaraa ja astioita.

Luonnollinen vihreä joulutyyli syntyy luonnonmateriaaleista. Kasveja on runsain mitoin ja luonnosta ammennetaankin kaikkea kaunista sisälle: käpyjä ja oksia. Luonnonantimien lisäksi maljakkoon voi sujauttaa vaikka eucalyptusta. 

























Modernimpaa joulutyyliä saa yhdistelemällä kultaa ja valkoista. Tämä joulutyyli kimaltelee kilvan kynttilänvalon kanssa! Eleganttia ja tyylikästä.






Perinteitä vaalivalle käy edelleen jouluväriksi punainen. Ehkä tästäkin tyylistä voisi ripauksen ottaa osaksi omaa joulutyyliään. Ja niinhän se jouluna aina on, että tunnelma syntyy omista muistoista, joita vanhat joulukoristeet ovat tulvillaan. Siksi meidän vitriinin päällä istuu se parikymppinen tonttu, vaikkei sitä aina blogikuvissa näy. Sitten vain odottelemaan lumisateita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti